Joseph Pilates
Mies metodin takana
Joseph Pilates syntyi vuonna 1883 Saksassa pieneen kylään lähellä Dusseldorffia. Vaikeiden lapsuusvuosien aikana hän sairasti mm. astmaa, riisitaudin ja reumakuumeen. Kokemiensa sairasteluiden vuoksi hän aloitti määrätietoisen fyysisen harjoittelun, jota jatkoi koko elämänsä ajan. Hän opiskeli ja harjoitti kehonrakennusta voimistelua, nyrkkeilyä ja uimahyppyjä kunnes hallitsi ne kaikki. 1900-luvun alkupuolella hän muutti Iso-Britanniaan jossa elätti itsensä akrobaattina ja opettaen itsepuolustusta Scotland Yardin etsiville.
Ensimmäisen maailman sodan puhjettua hän joutui vankileirille. Viimeiset sotavuodet hän työskenteli vankilan sairaalassa, jossa hän päätti aloittaa kuntouttavan liikunnan vangeille. Pilates kehitti sairaalavuoteista ja patjan alla olevista jousista harjoituslaitteita, joihin hänen nykyisetkin harjoituslaitteensa perustuvat (Cadillac ja Reformer).
Sodan päätyttyä Pilates palasi Saksaan, mutta jatkoi sieltä matkaansa Yhdysvaltoihin ennen toista maailman sotaa. Laivamatkalla hän tapasi nuoren naisen, nimeltään Clara, jonka kanssa hän avioitui ja asettui asumaan New Yorkin Manhattanille. Manhattanilla sijaitsi myös hänen alkuperäinen studionsa, jota hän hallinnoi vaimonsa kanssa. Sijaintinsa vuoksi studion asiakkaina oli paljon näytteljöitä ja tanssijoita. Studiolla Pilates opetti kehonhallinnan menetelmäänsä, jota kutsui nimellä ”Contrology” ja hän kehitti metodiaan koko elämänsä ajan.
Joseph Pilateksen työn jatkajat olivat niin sanotut ensimmäisen sukupolven ohjaajat Carola Trier, Bob Seed, Lolita San Miguel, Kathy Grant, Eve Gentry, Ron Fletcher, Romana Kryzanowska. Kaksi heistä, Carola Trier ja Bob Seed avasivat omat studionsa kun Joseph Pilates oli vielä elossa.
Näiden ensimmäisen sukupolven ohjaajien kautta metodi on mennyt eteen päin polvelta toiselle. Minä ja opiskelijakollegani kuulumme neljänteen polveen.
Useimmille Pilateksen menetelmästä tuttuja aiheita ovat hengitys ja keskivartalon syvien lihasten käyttö, mutta alunperin vuonna 1945 julkaistussa kirjassaan ”Return to Life Through Contrology” hän opastaa Pilateksen periaatteiden ja fyysisten liikkeiden lisäksi vahvaa mielen hallintaa, ja antaa myös ohjeita ravintoon ja nukkumiseen, sekä verenkiertoon ja puhtauteen liittyen. Tämä siksi, että hänkin ymmärsi ihmisen olevan kokonaisuus, jossa kaikki liittyvät toisiinsa.